Miksi kaipaan yhä henkilöä, joka satutti minua?
Henkilössä, jota rakastit ja ehkä rakastat edelleen, on myös ihania puolia ja olette jakaneet paljon hyviäkin aikoja. Usein suhteen päättyessä tai päätyttyä kaipaa niitä aikoja ja puolia tästä henkilöstä. Tämä sama henkilö on kuitenkin satuttanut sinua ja aiheuttanut sinulle siten paljon kärsimystä.
Olet mahdollisesti kokenut trauman, joka on jättänyt jäljen aivoihisi. Näin ollen sinulle tuttu – vaikkakin kärsimys – tuntuu tietyllä tavalla turvallisemmalta ja puoleensavetävämmältä, kuin elämä ilman tätä henkilöä. Se on tuntematonta ja kenties pelottavaakin. Saatat kokea psykologista riippuvuutta tätä henkilöä kohtaan.
Kun hyväksyt sen tosiasian, että et voi kuitenkaan elää väkivaltaisessa suhteessa, voit auttaa itseäsi eteenpäin kaipauksesta. Sinä saat kaivata häntä ja menneitä aikoja, tehdä surutyötä niistä luopuessasi, mutta muistuta välillä itseäsi siitä, että kaipaus menee ohi ja sinua odottaa turvallinen väkivallaton elämä.
Kaipauksen tunteen voi kestää, sen ei tarvitse johtaa yhteydenottoihin. Kaipauksesta voi puhua läheisille, kirjoittaa päiväkirjaan ja sitä voi säädellä. Mielikuvana kaipauksen voi sulkea vaikka kaappiin ja ottaa tilalle toiveikkuutta. Omaa mieltä voi johdatella ansaittuun hyvään elämään esimerkiksi haaveilemalla siitä.
Kaipuun kohteena olevasta ihmisestä on mielessään luonut kuvan, mikä ei välttämättä ole todellinen. Tähän kuvaan on voinut liittyä haaveita ja odotuksia – mielessään on voinut rakennella kuvia yhteisestä ihanasta tulevaisuudesta. Usein, kun suhde alkaa ja on rakastunut, luo samalla ideaa siitä, millainen yhteinen elämä voisi olla. Tällä ei välttämättä ole yhtäläisyyttä toisen ihmisen suunnitelmiin, tämän todelliseen sisäiseen maailmaan ja luonteeseen. Siksi onkin tärkeää osata erottaa omat fantasiat siitä, millainen tämä toinen ihminen todella on itseään kohtaan ollut ja pahimmillaan voisi olla.
Kaipaukseen saattaa liittyä surua, kun joutuu luopumaan myös noista haaveista yhteisen elämän suhteen: Se ei tulekaan koskaan tapahtumaan. Surulle voi antaa tilaa, itkeä sitä pois, antaa itselleen myötätuntoa. Mutta jottei se vie kaikkea jaksamista, mieltä voi välillä ohjata katsomaan tilanteen positiivisia puolia. Samalla on tärkeää pitää kiinni terveellisestä arjesta.
